Yhteiskeittiöt joka kohteessa
Yhteiskeittiö on paikka tutustua, kokkailla yhdessä ja tutustua muiden maiden ruokakulttuureihin. Keittiöissä on tilaa laittaa ruokaa, pelata korttia ja istua iltaa. Unihomella yhteiskeittiöitä löytyy kaikista kohteistamme.
Tiesitkö?
Suomalaisia maukkaita perinneruokia ovat esimerkiksi kermaan tehty kalakeitto, lihatäytteiset kaalikääryleet sekä jälkiruokana mustikkapiirakka. Suomalaiset noudattavat ruokavaliossaan vuosirytmiä. Kesällä syödään tuoreita juureksia ja vihanneksia, ja syksyisin sieniä ja marjoja. Suomessa kasvaa paljon terveellistä superfoodia metsissä, jota kuka tahansa voi käydä keräämässä. Mustikat, puolukat, vadelmat ja mansikat kasvavat metsissä villeinä.
Suomalaisia reseptejä voit löytää luettavaksi täältä.
Vieraat kertovat
Palasin juuri kotiini Kreikkaan turvallisesti. Reissu oli erinomainen, ja olin todella tyytyväinen Unihomen majoitukseen. Kaikki oli kunnossa juuri niin kuin oli luvattu. Kokemus oli parempi, kuin mitä olisin voinut kuvitella. Kaikki olivat ystävällisiä ja auttavaisia koko vierailuni ajan. Tilat olivat siistit ja ympäristö oli vaikuttava. Mikäli minulle tulee mahdollisuus vierailla uudelleen Helsingissä valitsen ehdottomasti Töölö Towersin majapaikakseni, ja suosittelen kohdetta myös ystävilleni. Minulla oli tunne, että olin kotona. Julkinen liikenne toimi hyvin, ja välimatkat olivat lyhyet jalan kulkemiseen. Rakennukset ja puistot kauniissa Töölössä ansaitsevat erikoismaininnan!
Nainen
Kreikka
Kokemus oli upea. Paras suomalainen aamupala, jota olen nauttinut. Huone oli täydellinen. Sängyt olivat huoneessani aika kapeat, mutta tosi mukavat. Henkilökunta oli ystävällistä ja sain apua tarvittaessa vastaanotosta. Hyvä sijainti. En oikein keksi miten kokemusta olisi voinut parantaa.
Mies
USA
Kiitos teille kaikesta (aamupalasta, siivouksesta, postipalvelusta jne.). Nautimme kolme kuukautta kestäneestä vierailustamme. Töölö Towers oli erinomainen majapaikka hyvällä sijainnilla. Mukavuuteen on selkeästi panostettu. Puolisoni pyysi erikseen kehumaan yläterassin näköaloja. Huoneestamme avautui upea merinäköala. Toivottavasti meille tarjoutuu tilaisuus tulla takaisin vielä jotain päivänä.
Nainen
Malesia
Kortteliani remontoitiin kokonaan ja tarvitsin vaihtoehtoista asuintilaa vähintään 6 kuukaudeksi. Töölö Towers oli lähellä, se tarjosi itsepalvelumajoitusta ja varausta oli helppo muuttaa. Toinen nähtävyys oli aamiaisbuffet. Lyhyesti sanottuna se vastasi vaatimuksiani ja olen tuntenut oloni mukavaksi ja turvalliseksi. Töölö Towers oli oikea valinta. Parasta kohteessa on vastaanoton ja aamiaishuoneen henkilökunnan avuliaisuus. Kun sain Covid-19-viruksen, henkilökunta jätti ruokaa pussissa oveni ulkopuolelle.
Joan
Töölö Towers oli kotini ensimmäiset kuukauteni Helsingissä. Sijainti on täydellinen; ruokakauppa on kahden minuutin kävelymatkan päässä ja lähellä myös meri kauniine kävelyreitteineen. Keskustaan pääsee helposti kävellen ja julkiset liikenneyhteydet ovat erinomaiset. Pesutupa ja sauna löytyvät myös. Aamiainen takaa onnistuneen päivän alun ja henkilökunta on uskomattoman avuliasta ja ystävällistä. Töölö Towers tuntuu kodilta, ei hotellilta.
Sarah
Parasta Töölö Towersissa on henkilökunnan vieraanvaraisuus. Heistä on tullut kuin ystäviäni ja Töölön Torneista kotini Helsingissä. Sijainti on erittäin kätevä. 15 minuutin kävelymatkan päässä kaupungin keskustasta melko rauhallisella alueella. Voit varata lyhyt- tai pitkäaikaista majoitusta ja varauksen peruminen tai muokkaaminen onnistuu helposti. Joistakin ylempien kerrosten huoneista on upea merinäköala!
Pan
I have been staying at Unihome properties for 5 years now. When I stayed at Töölö Towers for the first time, I immediately felt like I had come home. The apartment was spacious and comfortable and the reception staff was friendly and helpful. The towers are located in an excellent location and Töölö is a lovely district. Being able to cook my own meals and store some of my belongings in the storage facilities, along with a resident laundry room, make this a perfect place to stay. It's like my second home and it's always a pleasure to come back.
Jean
Tulen usein Helsinkiin vierailemaan Aalto-yliopistossa ja viihdyn Töölö Towersissa. Pidän sen sijainnista. Voin lähteä aamukävelylle meren rantaan, ja Kampin asemalle on mukava kävelymatka. (Voit käyttää raitiovaunua ilman lisämaksua metrolipun kanssa, jos et halua kävellä). Buffetaamiainen on yksi Töölö Towersin parhaista ominaisuuksista. Se on hiljainen ja mukava paikka yöpyä.
David
Matkustimme Helsinkiin urheilutapahtuman yhteydessä kahden kaverini kanssa. Tarjottu aamiainen piti meidät hyvin liikkeessä koko aamupäivän. Tilat olivat siistit ja toimivat. Kaikki toimi moitteetta; ovikoodit toimivat hienosti, kun saavuimme myöhään yöllä majoitukseemme. Talossa on hissi. Raitiovaunu toi meidät ihan viereen, eikä kävellenkään ollut pitkä matka keskustasta. Mieletön ruokakauppa 200 metrin päässä! Majoitumme varmasti samassa paikassa, kun tulemme uudelleen Helsinkiin.
Mies
Suomi
Hauska paikka, nautin erityisesti rakennuksen 50-luvun arkkitehtonisista piirteistä. Huippupaikalla, parkkipaikkoja hyvin, edullinen! Varaus ja myöhäinen saapuminenkin sujui mutkitta. Aamiainen erinomainen.
Nainen
Suomi